maanantai 11. toukokuuta 2009

Petos lautasella

Tänään tipahti postiluukusta tämä:


Niinkuin arvonnan yhteydessä tuli mainittuakin on veljeni onnistunut aivopesemään minua tuon kirjan ajatuksilla. Luomuruoka on alkanut kiinnostamaan vaikken vielä ole kovin hyvin tuohon ruokavalioon kiinni päässyt. Luulenpa vain, että kunhan olen tuon kirjan lukenut alkaa luomuruoka kiinnostamaan taas entistä enemmän. Aikaisemmin selailin kirjaa sieltä täältä ja jo se sai aikaan aikaan sen, että ruokakaupassa ahdistuin tuoteselosteita lukiessani. Mitkä määrät ruuassa onkaan lisäaineita ja miten vaikeaa niitä on välttää! En usko hetkeäkään, että pystyisin puhdistamaan ruokavalioni täysin lisäaineista tai välttämättä edes vähentämään kovin radikaalisti. Mutta jokainen pieni askelkin on aina eteenpäin. 

Näin kertoo booky.fi kirjasta:

Onko jäätelö fuskuherkkua? Minkä ikäistä on tuore leipä? Kaipaako liha lisäväriä? 

Ruotsalaistoimittaja Mats-Eric Nilsson selvitti, miten elintarviketeollisuus toimii, miksi ruoissa ja juomissa on outojakin lisäaineita ja mikä on satojen E-numeroitujen aineiden alkuperä ja tehtävä. Hänen kirjansa paljastaa mitä kaikkea meille syötetään tietämättämme. 

Yhdeksän kymmenestä lisäaineesta muuttaa ruoan väriä, koostumusta tai ulkonäköä. Teollisessa leivässä voi olla jopa 16:ta kemikaalia. Viranomaisille näyttää olevan pääasia, ettei ruoka ole suoranaisesti vaarallista terveydelle. Teollistuneissa maissa keskivertokuluttaja syö vuosittain 6–7 kiloa lisäaineita. 

Ruoka on kuitenkin elämän suurimpia nautintoja, siksi Nilsson nostaa esille myös hyviä vaihtoehtoja, joilla voimme välttää ylenpalttista E-aineiden syöntiä ja jopa ruokaväärennöksiä. Kirjan osto-oppaassa on 64 ruoka-aineen tiedot, taulukko 66 tuoretuotteen sesongeista, kymmenien Suomen luomu- ja lähiruoan tuottajien tiedot sekä luettelo ja selvitys jokaisesta EU:n hyväksymästä 316 E-numeroidusta lisäaineesta.


Onko kukaan muu tutustunut kyseiseen opukseen?

3 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Oi vitsi! Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja heti kolahti. Itse opiskelen elintarvikealaa ja kyseinen kirja on ollut jo vuoden lukulistalla. Kesällä ajattelin vihdoin syventyä siihen. Toi aihe on niin kiinnostava. :)

Nanna kirjoitti...

P.s. missä tuo bannerin kuva on otettu? Näyttää niin kovin tutulta...

Anttis kirjoitti...

Nanna: Kiva, että joku muukin on kiinnostunut aiheesta :) Bannerin kuva on otettu Manamansalossa.