lauantai 26. syyskuuta 2009

Anttis testaa

Päätin luoda blogiin uuden kategorian: Anttis testaa. Ajattelin ainakin silloin tällöin jakaa teidänkin kanssa kokemuksia uusista tuotteista. Ainakin itse luen mielelläni muiden kokemuksia ennen tuotteen ostamista. Ensimmäisenä testaukseen pääsi Lumenen Hydra drops päivävoide. 

Edellinen voide veteli viimeisiään ja olin ja naputtelemassa tilausta feeluniquelle mutta sitten eksyinkin vahingossa mammuttimarkkinoille. Lumenen voide löytyi sieltä tarjouksesta ja niinhän se sitten tarttui mukaan. Päätin testata tuotteen koska olen tähän mennessä tykännyt muistakin Lumenen tuotteista (paitsi ripsareista -hyi olkoon miten huonoja!)

Itse pakkaus oli pettymys. Muovia oleva purtilo ei oikein miellytä silmää. Olen nimittäin niitä naisia joiden mielestä kaunis pakkaus on jo puolet tuotteen viehätyksestä.

Voide itsessään oli suht miellyttävän tuoksuinen -minulle kun tuotteiden tuoksutkin ovat tärkeitä ;)

Voide kosteutti hyvin mutta jätti ihon hieman liian rasvaiseksi. Tuomioni onkin: ihan ok perusvoide muttei todellakaan mikään ylistyksen arvoinen. Voisin ehkä tulevaisuudessa ostaakkin mutta ainoastaan jos purtilo irtoaisi edullisesti -normaalihintaa en maksaisi.

3 kommenttia:

minea kirjoitti...

Mun on todella vaikea löytää kasvoille voidetta, koska en halua noita pyöreitä purkkeja käyttää, pääasiassa bakteerien takia. Eli mun kosteusvoiteen täytyy aina olla tuubissa.Se rajaa nykyään valikoiman ihan minimiin. Toiseksi reagoin stressiin sekä mahalla että iholla, ja tälläkin hetkellä on ihan tuskaa kun tuntuu että mikään kosteusvoide ei auta hillitsemään tätä uudelleen koittanutta teini-ikää...

Minä en tykkää myöskään Lumenesta, pesuaineet on olleet mulle liian tehottomia, ja meikit on yleensä vain korostaneet niitä, mitä olen yrittänyt peittää.

Onneksi tollaiset päivävoiteet, jotka ei olleetkaan kovin hyviä kasvoille, voi yleensä käyttää yövoiteena tai muualle kroppaan kosteuttamaan :)

Keke kirjoitti...

Hei kivaa että kerrot meillekin testailuistas=) Saa sit hyvä vinkkejä!

Mä oon kerran ostanu tota ja ei sopinu mulle. Aivan liian tönkköä mun kasvoille ja ainakaan meikin alle se ei sopinu mulle yhtään.

Ja on niin totta et kaunis purkki tekee jo paljon=)

Anttis kirjoitti...

minea: Minä kyllä tykkään osasta Lumenen tuotteista. Mutta tosiaan putsarit ovat myöskin huonoja!

Keke: Juuri niin -liian tönkköä. Sopii ehkä yövoiteeksi muttei meikin alle kovinkaan hyvin.