torstai 15. huhtikuuta 2010

uusin testattava

Eilen oli postilaatikkoon ilmestynyt mieluinen paketti -päätin nimittäin testata uutta putsaria. Ihoni on muuttunut viimeisen vuoden aikana aika radikaalistikkin joten putsarin päivitys oli tarpeen. Merkille pysyin kuitenkin uskollisena. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen olen tyytyväinen ostokseen mutta tottakai pidempi jakso kertoo enemmän. Tällä hetkellä ainoan miinuksen annan suht miehekkäästä tuoksusta. 


Päivään mahtui myös harmitusta. Pääsin kun pääsinkin käymään hulluilla päivillä jo aamusta peruuntuneen työkeikan takia. Vaan turha reissuhan tuo oli -Pentikin lampunjalat olivat jo kymmenen aikaan loppuneet. Näin ilmeisesti ympäri Suomea? Suosittu tuote. Sain myös mschiciltä vastauksen kyselyihini: pakettini on postitettu yli kuukausi sitten eli posti on kadottanut sen. Eikä ole ensimmäinen paketti joka minulta katoaa. Tympii. Toivottavasti asia kuitenkin ratkeaa ja maksamani tuotteetkin joskus ilmestyvät minulle. 

Ei kommentteja: