keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Vappusuunnitelmia



Reissun takia en ole suuremmin voinut vappua suunnitella. Sääli sinänsä sillä vappu on ehdottomasti yksi vuoden parhaista juhlista. On viimein kevät! Selvää on kuitenkin jo pitkään ollut se, että vapuksi meille saapuu vieraiksi hyvä ystäväni puolisoineen ja illalla menemme Turmionkätilöiden keikalle. Olen jo pitkään odottanut tilaisuutta päästä kyseisen bändin keikalle ja nyt se sitten tuli! Sinne siis.

Muuten olen ollut ihan ulalla vapun suhteen. Onneksi ihana ystäväni oli miettinyt koko viikonlopun menun valmiiksi ja laittoi minulle jopa oman osani ostoslistasta valmiina! Arvatkaa vain miten helpottavaa se oli kun reissun väsyttämänä seisoi ruokakaupan ruuhkassa. Vappupäivänä meillä on tarkoitus mennä piknikille ja siellä herkutellaan muun muassa täytetyillä bageleilla, lohipiirakalla, nakeilla (niin kliseistä että oli pakko), hedelmillä ja suklalla. Ja skoolataan tietenkin Fresitalla.

 


Vaatteita rupesin miettimään vasta äsken ja päädyin epätyypilliseen valintaan näin kevään juhlaksi -mustaa ja harmaata. Tämä kahdesta syystä: minua polttelee päästä käyttämään yhtä Maltalta ostettua toppia ja henkkamaukan tilauksesta löytyi toppiin juuri sopivat asusteet. Toiseksi olemme menossa tosiaan sinne keikalle ja tuntisin itseni jotenkin hölmöksi aniliininpunaisessa ;) 

Pieni vilautus huomisen asustuksesta:

Ei kommentteja: