maanantai 17. elokuuta 2009

Suosikkeja

Aikaisemmin kun kyselin postaustoiveita ja ideoita joku pyysi kosmetiikkapostausta. Ne ovatkin jääneet blogissani vähemmälle joten nyt päätin viimein toteuttaa tuon toiveen. Luvassa on siis tämänhetkiset suosikkituotteeni. Hyvän tuotteen löytäminen tuntuu välillä suhteellisen haastavalta joten ihan joka kategoriasta ei suosikkia löydykkään. Hyviä tuotteita saa suositella!

Mutta asiaan. Ensimmäisenä takkutukan pelastajat:Tigin oatmeal & honey hoitoaine. Ensialkuu olin pettynyt tähän kovasti hehkutettuun tuotteeseen mutta pidemmässä käytössä tuote osoittautui huipputuotteeksi! Vaalennuksesta kärsineiden hiusteni kunto koheni huomattavasti. Toimii myös naamiona pitkällä vaikutusajalla.

Bonacuren latvasuoja. Juu juu..tiedetään, että tämä on silikonimömmöä mutta varsinkin pitkähiuksisena tämä pelasti takkuiset hapsottavat hiukset.Tämä nyt ei varsinaisesti ole kosmetiikkaa mutta ansaitsee kunniamaininnan. Kyseessä on siis ST8 merkkinen suoristusrauta. Teen tällä kaiken: suoristan, kiharran ja kohotan. Monikäyttöinen ja nopea. Ainut tapa saada kiharat kestämään minun kuontalossani. Ominaisuuksiltaan vastaa GHD:tä mutta siltikin haaveilen vielä GHD:stäkin.

Sitten muiden tököttien kimppuun:

Goshin meikinpohjustusvoide. Tekee ihosta mattapintaisen, pitää meikin paikallaan ja estää naaman kiiltelyä. En ole varma myydäänkö tätä enää? Itse olen hamstrannut pari purkkia.

Lancomen ripsarit. Näistä minulla ei ole suosikkia -mikään ei ole tuottanut pettymystä!

Mschic:in Eye Stain. Toimii joko rajauksena tai luomivärinä -itse käytän luomivärinä. Tällä saa kestävän silmämeikin! Olen joskus nukahtanut tämä naamassa ja kerran kävellyt kaatosateessa. Kummallakin kerralla luomiväri oli kuin vastalevitetty vaikka muut meikin olivat levinneet pitkin naamaa :D 

Ja sitten vielä viimeinen muttei missään nimessä vähäisin: 

Biothermin Biosource Foaming Cream. Ihana putsari! Koostumus on mukavan pehmeä ja vaahtoutuva. Ei kuivata minunkaan herkkää ihoani ja puhdistaa ihon hyvin. Kaiken lisäksi vielä äärettömän riittoisa. Tästä en luovu!

Kuten huomaatte paljon tuotteita on vielä hakusessa. Tällä hetkellä etsin herkälle iholleni sopivaa kasvovoidetta. Tällä hetkellä käytössä on Cliniquen dramatically different moisturizing lotion johon en ole järin tyytyväinen. Hyvä perustuote mutta ei mitenkään loistava. Sinänsä jännä kun kyseistä voidetta on kovasti hehkutettu. Myöskään Cliniquen all about eyes ei lunastanut odotuksiaan joten silmänympärysvoiteen metsästäminenkin jatkuu.

8 kommenttia:

juskan kirjoitti...

Tuo Goshin tökötti on niin maailman paras keksintö. Harmi kun ei silloin itse tajunnut hamstrata sitä enempää kun sokoksella oli tarjouslootassa.

Anttis kirjoitti...

juskan: Niinpä! Pelottaa se päivä kun purtilot tyhjentyvät ;)

Keke kirjoitti...

Sain paljon hyvä idiksiä!! Kiitti=)Hyvä postaus=)

viivushka kirjoitti...

Niin mutta voiteissa pitää muistaa että jokaisen iho tarvitsee yksilöllistä hoitoa, kehuttu tuote ei välttämättä sovi itselle :)

Anttis kirjoitti...

viivushka: Aivan. Oli harmi huomata, että minun iholleni tuo kehuttu voide ei ollut kaikkeista paras.

Katariina M kirjoitti...

Sulla on ilmeisesti herkkä ja kuiva iho? Mun suosikki on YSL:n HydraFeel, joka on törkeen kallis, mutta hyvä iho = hyvä itsetunto on sen arvoinen. Tosin nyt oon kokeillut Biothermin herkälle iholle soveltuvaa voidetta (en muista nimee, mut Stockalta ainakin löytyy). Siitä(-kin) on normi- ja rich-versio. Mulle tuo normiversio on liian vähän kosteuttava, nyt oon pari päivää testaillut tota richiä, saa nähdä ostanko sen vai palaanko HydraFeeliin.

(Mut mulle tuo sun putsari on liian kuivattava... Toi on tosin ihan vasta uusiutunut, joten voi olla, että se uus käviskin mulle.)

Anonyymi kirjoitti...

mitä sitten vaikka bonacuren latvahoitoaine on täynnä silikonia? hei haloo:D niinhän se kuuluukin olla, silikoni on se joka silottaa hiukset, ainoastaan shamppoossa sitä ei suositella, mutta ihan huoletta sitä voi sörkkiä latvoihin ja pituuksiin? :D:D sehän sen idea on.

Anttis kirjoitti...

Katariina M: Ehkä ennemminkin herkkä sekaiho. Kiitos vinkeistä. Tuot Biothermin voidetta olen suunnitellut kokeilevani seuraavaksi.

Anonyymi: No silikonihan se tuossa silottaa hiukset mutta valitettavasti silikoni vain "meikkaa" hiukset hyväkuntoisen näköiseksi eikä todellisuudessa hoida niitä. Silti minun kuontalo kyllä välillä kaipaa tuota "meikkausta" näytääkseen joltain.